Ehkä julkaiseva levy-yhtiö lisää mielikuvaa, mutta The Thermalsissa on jotain 90-lukulaisesti nostalgista. Ei grungemurinaa, mutta sitä, mitä silloin tarkoitettiin termillä ”indie”. Popahtavaa musiikkia, jossa on mukana hieman kokeellisuutta ja paljon Pixies-henkistä kitaranmurjontaa, punkia sekä asenteessa että kappaleissa. Suurimman osan ajasta levyllä hakataan kahdeksasosia kielisoittimilla ja kailotetaan puolihuutavasti poliittisiksi tulkittavia tekstejä. Tekstit eivät ole varsinaisesti julistavia, mutta selvää on, että elo Amerikassa ahdistaa.
Levyltä nousevat esiin kappaleet, joissa yhtye lipeää formaatistaan. Miltei AC/DC -henkisellä riffillä ja hienolla kitarakoukulla kuljetettu Returning To The Fold ja melkein kaunis hidastelu Test Pattern jäävät pyörimään päähän pidemmäksikin aikaa. Myös ajoittaiset kosketinmausteet nostavat pisteitä. Kokonaisuus sisältää kuitenkin armottoman paljon tylsänpuoleista jälkipunkmätkettä. Laulaja Hutch Harrisin yksitotinen julistuskin kuulostaa levymitassa liian yksitotiselta julistukselta.
Välillä yhtyeen kokeellisuus tarkoittaa ainoastaan huonompaa sävellystyötä, kuten pöljässä jumittelussa Back To The Sea. Touhussa on enemmän sydäntä ja asennetta kuin kuunneltavia lauluja.