TOMI SIVENIUS: Osa sinua

Arvio julkaistu Soundissa 10/2001.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Osa sinua -albumilla täyspitkästi debytoiva Tomi Sivenius on ollut 90-luvun puolivälistä lähtien yksi lappeenrantalaisen bändiperheen keskeisistä jäsenistä.

Arvio

TOMI SIVENIUS
Osa sinua
Good Son

Osa sinua -albumilla täyspitkästi debytoiva Tomi Sivenius on ollut 90-luvun puolivälistä lähtien yksi lappeenrantalaisen bändiperheen keskeisistä jäsenistä. Pronssisen Pokaalin vokalistina ja vähemmälle huomiolle jääneen Magneetin kitaristina toiminut Sivenius kuuluu osittain toistensa levyillä soittavaan muusikkojoukkoon, josta syntyneitä muodostelmia ovat myös Kotiteollisuus, Mokoma ja Valtava Kääpiö.
Kokonaan Tomi Siveniuksen omista sävellyksistä ja teksteistä rakentuva Osa sinua on useiden edellä mainittujen bändien heijasteleman kovaiskuisen ahdistuksen jälkeen yllättävänkin monipuolisia äänikuvia luova levy. Albuminsa soittajistoa Sivenius on laajentanut "kotipiiristä" niin, että levyn vierailijoita ovat mukana ovat muun muassa Neljän Ruusun Kode, Lade ja Kämy ja saksofonisti Jukka Perko.
Kiertävän intronsa kepeydellä The Curen Inbetween Daysin mieleen tuova Erilainen päivä saa peräänsä biisit Olet täällä ja Katsellaan ja kuunnellaan, joiden soinnissa nostaa päätään etenkin Magneetille ominainen tuskaisuus. Määrätietoisesti rullaavan Unet katoavat -kappaleen jälkeen Miksi kiirehtisin esittää aiheellisen kysymyksensä herkästi ja mainioiden ääniefektien saattelemana. Suljin silmäni tarjoaa albumin parhaana raitana meikäläisessä rockissa harvemmin kuultua rennon kiireetöntä, hillitysti svengaavaa tunnelmointia.
Osa sinua on albumi, jolla ei isketä tarinaa eikä vellota Suomi-rockin kliseissä. Konkretiassa pidättäytymisen sijasta Tomi Sivenius keskittyy maalaamaan mielentiloja. Albumi puhuu mieluummin adjektiiveilla kuin substantiiveilla. 

Lisää luettavaa