TRANSKAAKKO: Suvi

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

TRANSKAAKKO
Suvi

Ensitutustumiseni turkulaisbändiin tapahtui vuosituhannen vaihteessa ilmestyneen ep:n kautta, jolloin bändi oli erittäin raikkaalla tavalla railakasta rokkia etnoon sekoittava yhdistelmä. Kuulosti vallan omaperäiseltä.

Sen jälkeen on paljon ruskeaa vettä virrannut Aurajoessa, ja Transkaakoltakin on ilmestynyt koko joukko pitkäsoittolevyjä. Roisin rokkauksen sijaan yhtye folkkaa ja etnoilee aika siististi ja persoonattomasti. Mikä pettymys.

Ei sillä, etteikö Transkaakko olisi lajissaan vallan taitava ja mainio orkesteri. Livevideot Youtubessa todistavat, että lavalla se vasta on erittäin nautittava ilmestys.

Hienoa, että parikymmentä vuotta toiminut yhtye on kehittynyt, mutta se on kulkenut väärään suuntaan. Mallikkaasti soitettu ja laulettu balkanilaisvaikutteinen meno kaipaisi mausteeksi jotain.

Suvi-albumin kappaleista muutama erottuu selvästi edukseen, mutta turhan monessa on lievää väkisin puurtamisen makua. Vaikka kyseessä ei ole lupaava tulokas, yhtyeeltä on lupa odottaa pätevämpää materiaalia tulevaisuudessa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa