TRAVIS TRITT: Down The Road I Go

Trittin kuutiopää pistää esiin milloin missäkin kantrimaailman kokoontumisajoissa ja erityisesti rockin suuntaan tehdyissä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantoprojekteissa. Outlaw-äänen käreys ja sähkökitaran jäntevä soundi kajahtavat levylläkin odotetun tuhdisti. Kannessa tosin nojailee takametsien barrywhiten näköinen hurmuri, joka vaivoin uskaltautuu takakannen ulkokuviin uudessa kermanahkaisessa pikkutakissaan.
Plakkarista löytyy miehen musiikilliseksi road movieksi sarja hyviä omia lauluja ja muutama lainatulkinta. Rehdin selkokieliset sanoitukset eivät ole tyhjänpäiväisintä tilitystä, mitä stetsonien alla muhii. Seitsemässä kipaleessa on Trittin oma nimi krediiteissä ja yhteistyökavereista osuu parissa laulussa silmiin pirunviulua soitteleva Charlie Daniels. Southbound Train saakin jousiosastolta lisävauhtia. Tuttujen nimien pudottelua harjoitetaan itse biiseissäkin, sillä Never Get Away From Me on omistettu ystävyydellä dynaamiselle duolle Waylon & Jessi.
Levyn soundi ja tunnelma ovat hyvin kotoisasti kohdallaan. Jopa siinä määrin, että poikkeavat tyyliviisteet nousevat vetävästi esiin. Livin' On Borrowed Time jodlaa ja tikuttaa lennokkaasti epäonnisen arkikuvauksen vanhanaikaiset lähtötahdit. Modern Day Bonnie And Clyde koukkaa kantribluesin kautta tanakkaan road-hölkkään. Hitaimmat slovarit tuppaavat kyllä ikävystyttämään kunnon renkutusten rinnalla.