TUOMO & MARKUS: Dead Circles

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

TUOMO & MARKUS
Dead Circles
Grandpop

Sielukkaista kuvioista tunnettu kosketinsoittaja Tuomo Prättälä ja americana-ympyröistä tuttu kitaristi Markus Nordenstreng ovat yhdistäneet eri lähteistä ponnistavat voimansa. Dead Circles on onnistunut levy, vaikka varsinaisesta artistien ”intiimistä suhteesta” ei voidakaan ainakaan koko aikaa puhua: ainoastaan kaksi biisiä on merkitty miesten yhteistyöksi, muut alkuperäislaulut he ovat tehneet erikseen ja ikään kuin vierailevat toistensa biiseillä.

Prättälä on lähestynyt americana-aluetta onnistuneesti, Why rullaa eteenpäin mukaansa tempaavalla J.J. Cale -kompilla. Hän on myös värikäs laulaja, ja tuo paljon kuultuun Dylan-palaan Lay Lady Lay hienoa sävykkyyttä. Myös miehen Hammond sirisee monin paikoin komeasti.

Nordenstrengin musiikillinen kuva muistuttaa enemmän hänen menneisyyttään, mutta kyllä hänkin osaa yllättää. Vanity Blinds on sovitettu upeasti, samoin Levon Helmistä kertova Voice From Arkansas. Levy alkaa vähän liiankin rauhallisissa merkeissä, mutta sattumat löytyvät sopasta myöhemmin.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa