Laulajan ja etenkin lauluntekijän taitonsa Tuure Kilpeläinen on todistanut jo moneen kertaan omilla levyillään ja muille artisteille kirjoittamillaan kappaleilla. Kaihon Karavaani -kokoonpanon ja sen hittialbumien Valon pisaroita (2010) ja Erämaa (2011) myötä Kilpeläinen on murtautunut lopulta myös suuren yleisön tietoisuuteen ja suosioon. Orkesterin löytämä monikulttuurisesti etnoinen soundi ja luonteva energisyys ovat osoittautuneet todelliseksi kultasuoneksi.
Afrikan tähti -levyllä Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani rakentavat johdonmukaisesti suvaitsevaisuuden, ihmisyyden, rauhan ja rakkauden puolella seisovat laulunsa liki täydelliseksi rockin, iskelmän ja laulelmallisuuden fuusioksi. Kun Eloon!-kappaleen Jarno T. Karjalaisen vastustamattomasti pumppaavan basson kuljettamasta tehotoistosta ja lauritähkäisistä mielleyhtymistä on selvitty, niin jatko on silkkaa juhlaa.
Slaavilaisena romanoreggaena keinuva Veljet huokuu kaikessa sävykkyydessään myös uuden vuosituhannen tapiorautavaaraisuutta. Yonan kanssa duetoitu Tahtoisin, tahtoisin on akustisine kitaroineen ja haitareineen mahdollisimman täydellinen laulu rakkauden ikävästä. Suomi-rock tutkii lähi- ja vähän etäisempääkin historiaa kevyen zydecoisesti twistaavana rock’n’rollina. Hyvä, paha, ruma mies tiivistää miehen elämänkaaren neljään minuuttiin suomen kielellä jazzaavan Remun hengessä ja En mä välitä soi Jukka Pojan veroisena reggaena. Timo Kiiskisen kanssa sävelletty Jäähyväiset tuo Kaihon Karavaanin jälleen kohti slaavilaisuutta aivan kuin Vera Teleniuksen Miljoona ruusua puhkeaisivat kukkaan millä hetkellä hyvänsä.
Afrikan tähti tarjoaa musiikillisen maailmanmatkan, jolta tapaa yllin kyllin kaihoa ja vähintään yhtä paljon hienoja lauluja ja värikästä soittoa.
