TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI: Käpälikkö

Arvio julkaistu Soundissa 10/2014.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

TUURE KILPELÄINEN JA KAIHON KARAVAANI
Käpälikkö
Kaiho Republic

Kaikki eivät muista tai tiedä, että Kilpeläinen oli lahjakas lauluntekijä jo ennen nykyistä suursuosiotaan. Hän on nauttinut myös kriitikoiden suosiota, kaikki miehen kuusi albumia ovat saaneet Soundissa neljä tai viisi tähteä.

Eikä Käpälikkökään tee poikkeusta. Kilpeläinen ja yhtye jatkavat levyllä edelleen onnistunutta ristiretkeään suomi-iskelmän ja maailmanmusiikkivaikutteiden hetteikössä. Avauskappale Hymyilevä Apollo kulkee onnistuneesti reggae-rytmissä ja sanoituksen ”oi ihmiset toistanne suvaitkaa, niin suuri, suuri on maa” on yksi Kilpeläisen pääteemoista. Jokainen kappale eroaa toisista ja koko levyltä välittyy positiivisuus, ei imelässä, vaan myönteisessä hengessä.

Vaikka tällaisessa kokoonpanossa laulaja-lauluntekijä nostetaan helposti keulakuvaksi, tässä tapauksessa muitakaan muusikoita ei voi unohtaa. Kaihon Karavaani on värikäs yksikkö, jossa jokainen soittaja loistaa ja puolustaa omaa paikkaansa. Sovitukset ja taustalaulut ovat rikkaita, ja hattua pitää nostaa sille, että yhtye on onnistunut yhdistämään laadukkuuden ja siihen usein vaikeasti liitettävän ”suuren yleisön” makumieltymyksen. Siihen eivät kaikki artistit pysty.

Lisää luettavaa