TWISTED SISTER: Still Hungry

Arvio julkaistu Soundissa 01/2005.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Monen kymmenvuotiaan nappulan suosikkiyhtye 80-luvun puolessavälissä oli W.A.S.P.:in ja Kissin ohella tietysti Twisted Sister, jonka läpimurto oli vuonna 1984 ilmestynyt Stay Hungry.

Arvio

TWISTED SISTER
Still Hungry
Drakkar

Monen kymmenvuotiaan nappulan suosikkiyhtye 80-luvun puolessavälissä oli W.A.S.P.:in ja Kissin ohella tietysti Twisted Sister, jonka läpimurto oli vuonna 1984 ilmestynyt Stay Hungry. Kuuden miljoonan myydyn kopion lisäksi levyltä irtosivat Twistareiden uran kaksi suurinta hittiä eli We´re Not Gonna Take It ja kaikkien heavy rock -anthemien äiti I Wanna Rock.

Tyytymättömänä Stay Hungryn ohkaiseen soundipolitiikkaan yhtye on nyt parikymmentä vuotta myöhemmin äänittänyt klassikkoalbuminsa uudelleen runsailla bonuksilla varustettuna. Etenkin metallipiireissä suosituksi käynyt tapa on erittäin riskaabeli, minkä muun muassa Anthrax ja Testament ovat väsyneillä uusintanauhoituksillaan osoittaneet. Stay Hungryn – jonka uusioversio kulkee siis Still Hungryn nimellä – tapauksessa puuhassa on huomattavasti enemmän itua. Kasariestetiikka on edelleen vahvasti mukana ja alkuperäiseen verrattuna vain soundit ovat tukevoituneet.

Still Hungry ei pelaa ainoastaan poikavuosien nostalgialla, vaan on vahva albumikokonaisuus bändiltä, jonka arvostus karisi kehnojen levyjen myötä jo ennen 90-lukua. Hittibiisit vaativat hoilottamaan mukana, mutta vasta Burn In Hellin, The Beastin ja S.M.F.:in tasoiset perusraidat perustelevat Still Hungryn tarpeellisuuden. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa