Moni nihilistiseen gangstaan uppoutunutkin on paheksunut päätään pudistellen hitaasti laajempaan tietoisuuteen kivunneen Tylerin häiriintyneeksi arvioitua ajatuksenjuoksua. Toisin kuin 2000-luvun alkuvuosina brittimediassa mainetta niittäneet indierap-edeltäjät, losangelesilaista OFWGKTA-kollektiivia johtava parikymppinen Tyler on ilman erityistä agendaa järkyttänyt pintaliitävää blogikansaa naisvihamielisillä, homofobisilla ja väkivaltaisilla värssyillään.
Vaikeapääsyisen valtavirtadebyytti Goblinin rikkonainen tuotanto – joka kantaa ylpeästi sulkeutuneen yhdysvaltalais-undergroundin ja autotalli-laptop-soundien merkkejä – heijastaa vääristämättä mieletöntä maailmankuvaa tekemättä minkäänlaisia myönnytyksiä.
Jos Tylerin karheasti ja keskustelevasti roiskuvat räpit kuulostavatkin seksuaalisten fantasioiden ja painajaisten kurimuksilta, vahvan vision validoi vuoroin piinaava ja painokas, paikoin seesteinen sekä tuudittava mutta kautta linjan laskelmoimaton tuotanto. Minimalistinen biitti täydentää Goblinin omaksi todellisuudekseen törmätessään ajatuksiin, joita ei ole lupaa ilmaista ääneen. Hajanaisen ja ylimitoitetun kokemuksen kokonaisvaltaisuus todistaa, että mikäli hiphopista riisuttaisiin henkilökultin idea samalla tavalla kuin elokuvista tai romaaneista, Goblinin arvo olisi ehkä ilmeisempi.
