TYRANNOSAURUS REX: My People Were Fair And Had Sky In Their Hair…

TYRANNOSAURUS REX
My People Were Fair And Had Sky In Their Hair...
A&M

Rock-maailma ei ollut koskaan kuullut sellaista keijukaismusiikkia, mitä Marc Feld alias Bolan perkussionistiystävänsä Steve Peregrin Tookin kanssa Tyrannosaurus Rexinä esitti 1967 duon debyyttialbumilla My People Were Fair. Ääri-undergroundista hippiaktia leimasi Bolanin oudosti värisevä laulu, rikas akustinen kitarointi ja Tolkienin ynnä muiden mytologien innoittamat, arkitodellisuutta kaihtavat tekstit. Kopisevien bongojen ja kiinalaisten gongien alleviivaamat tempot muuttuivat kappaleiden aikana melodioiden rönsyillessä arvaamattomasti. Kokonaisuutta sitoi kuitenkin Bolanin vankka visio uudesta musiikista, mutta hänellä olikin jo silloin, kaksikymppisenä, takanaan sekä teini-tähden että rajusti feedback-pitoisista keikoistaan tunnetun mod-yhtye John’s Childrenin kitaristin ura.
Niin omalaatuiselta kuin musiikki kuulostikin, ja edelleen kuulostaa, sen juuret johtivat suoraan niin country bluesiin, folkiin kuin 50-luvun R&R:iinkin. Sen kuulee selvästi levyn ehjimmistä sävelmistä, kuten Hot Rod Mamasta jaMustang Fordista.
Prophets, Seers & Sages ja Unicorn tarjosivat lisää samaa laajennetulla soitinarsenaalilla ja kaikki nämä levyt lämmöllä tuottaneen Tony Viscontin takaperoisilla nauhanpyörityksillä ja muilla studiokikoilla terästettynä. Ja hommahan pitää vettä! Mitä enemmän näitä kuuntelen, sitä enemmän ihailen Bolanin melodioiden ja kitarismin käsittämätöntä ideamäärää. Hänen itsensä kanssa laulamat stemmat ovat järjestään hienoja. Enkä häpeä yhtään myöntää, että koen yhä tällaisen pää pystyssä vedetyn ”molemmat jalat maasta irti”-irrottelun erittäin vapauttavana. Kronologisesti näitä levyjä kuunnellessa huomaa myös selvästi homman tasaisen kypsymisen.
A Beard of Stars kolisi lujaa uutena, eikä aika näytä yllättäin haalistaneen sitä lainkaan. Took oli vaihtunut hiukan hienovaraisempaan Micky Finniin, piisit ovat järjestään ehjiä ja akustisen rinnalla Bolan vonguttaa sähkökitaraa hiukka innostavasti Mississippin, Avalonin ja Venuksen välisessä kolmiossa. Uruilla ja bassollakin hän tekee erittäin persoonallista jälkeä. Jos tajunnassanne on tilaa todella vapaalle musiikille, suosittelen pikaista tutustumista.