TYYNE RAUNIO: Olet kaunis

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Tyyne Raunio on kuin kotonaan nuorisoformaattiradioiden soittolistoilla. Bändin kohtalokkaimpiin kappaleisiin on mahdollista jopa rakastua ensikuulemalta, jos ikä ei paina eikä oma tunne-elämä ole tasaisuudella pilattu. Täysimittaisen esikoisalbumin sulattelu on sitten toinen tarina.

Arvio

TYYNE RAUNIO
Olet kaunis
Dynasty

Tyyne Raunio on kuin kotonaan nuorisoformaattiradioiden soittolistoilla. Bändin kohtalokkaimpiin kappaleisiin on mahdollista jopa rakastua ensikuulemalta, jos ikä ei paina eikä oma tunne-elämä ole tasaisuudella pilattu. Täysimittaisen esikoisalbumin sulattelu on sitten toinen tarina.

Ääriviivat-biisin perusteella Tyyne Raunion Museen yhdistäneitä ja sitä kritisoineita ei kannata enää kuunnella, sillä Olet kaunis -albumi koostuu pääosin hillitymmästä materiaalista. Kummallista kyllä, tämä on selvä miinus. Debyyttilevynsä aikana yhtye ehtii muuntautua esikuvistaan haltioituneesta ja rajojaan kokeilevasta jätkälaumasta laiskanpulskeaksi suomirokki-poppooksi ja takaisin syvimpiä salaisuuksiaan paljastaviksi emo-tosikoiksi. Myöskään tekstit eivät löydä sopua keskenään. Mahtavatko biisit olla peräisin pitkältä aikaväliltä?

Onhan Olet kaunis -kiekko sellaisenaankin iso pala purtavaksi, mutta siltä olisi voinut välittyä vielä enemmän nuoruuden intoa. Silloin näkyisi ainakin selvä suunta kehittyä, eikä huonoimmillaan alkaa heti homehtua kuin mikä tahansa Happoradio tai Uniklubi.

Lisää luettavaa