VAN HALEN: A Different Kind Of Truth

VAN HALEN
A Different Kind Of Truth
Interscope

Edellisestä studiolevystä on 14 vuotta, edellisestä historiaa kirjoittaneesta albumista vielä paljon enemmän ja David Lee Rothin lähdöstä liki kolme vuosikymmentä. Reaktiot Van Halenin uuteen levyyn ovat olleet kiittäviä ja erityisen innostuneita. En ymmärrä ollenkaan, miksi.

Totta kai on hienoa, että Van Halen palaa vielä kerran Daven kanssa. Luvassa on huimaa livetulitusta, vanhoja bravuureja ja kova kiertue täysille saleille. Vielä hienompaa olisi, jos uusi levy vastaisi edes osittain jälleen-näkemisen kaipuuseen ja rajuihin odotuksiin.
Eddie Van Halen on säveltänyt albumikaupalla julkaisematonta materiaalia. Niinpä A Different Kind Of Truth pursuu vanhoja demoja ja tallennuksia, peräti 1970-luvun puolivälistä saakka. Kaikessa vouhotuksessa vanha totuus unohtuu: aina on olemassa syy, miksi biisejä ei ole aiemmin julkaistu. Yksi yleisimmistä on se, että levyille valikoitui paljon parempia.

A Different Kind Of Truthilla on onnistumisiakin. Ensinnäkin levy kuuluu Van Halenin raskaimpiin. Eddie pyöräyttää muutaman hienon riffin, ja usein biisien alut ja soolospotit toimivat murakasti. Kertosäkeet sen sijaan puistattavat lähes poikkeuksetta, vaikka Roth voimaa ja tulkintaa mukanaan tuokin. Alex Van Halen tuntuu edelleen soittavan eri biisiä kuin muut, ja tämä, Van Halenin tunnusmerkki, on myönteinen huomio.

Jos Van Halenista ottaa pois ensimmäisen levyn (Van Halen, 1978) kiimaisen raivon ja 1984:n areenabiisit ja tarttuvuuden, jäljelle jää toinen totuus. Levy, joka koostuu ylijäämäbiiseistä.