Vastaanpanematonta korvamatometallia – Amendfoil vetää komeasti överiksi

Arvio julkaistu Soundissa 10/2016.
Kirjoittanut: Henri Eerola.

Arvio

Amendfoil
Empyrean & Ophidian
Live Rock Finland

Se mielikuvituksettomin tapa esitellä tamperelainen monimetalliyhtye Amendfoil on englanninkielinen Stam1na. Ei niinkään yksi yhteen musiikillisen tai lyyrisen ulosantinsa puolesta, mutta virtuositeetin, ennakkoluulottomuuden ja eritoten överiksi ampumisen saralla bändeillä on paljon yhteistä.

Toisin kuin Lemin kuuluisuudet, maalasi Amendfoil heti debyytillään koko kankaan leveydeltä: Skyline Escape (2013) esitteli maailmalle eriskummallisen hybridin totutusta poikkeaviin ilmansuuntiin aseteltuja metallisia ja ei niin metallisia vaikutteita ja puhkikulutettuja oivalluksia, jossa ei ollut mitään omaa, mutta joka oli ennenkuulumaton.

Empyrean & Ophidian ei ole ihan niin joka puolella huonetta kuin ensilevy, mutta yhtä kaikki jälleen kerran vaikea ensituttavuus, joka kärsivällisyyden vihdoin maksaessa takaisin muuntui albumilliseksi vastaanpanematonta korvamatometallia.

Edelleenkään pakka ei pysyisi kasassa ilman Lassi Mäki-Kalan vokaaliakrobatiaa ja melodiakorvaa. Kaiken kohelluksen keskellä laulumelodiat ovat kuin liima, joka sitoo ympäroivän materian kasaan mutta myös rakentaa siitä monumentin, jonka vaikuttavuudesta ei saa korviaan irti.

Lisää luettavaa