THE VELVET UNDERGROUND: Live At Max´s Kansas City

Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
New Yorkin kesä vuonna 1970 oli tukahduttavan kuuma. Kesä- ja elokuussa The Velvet Underground soitti viitenä iltana viikossa Max's Kansas City -klubilla, joka oli diilereiden, drag queenien, taiteilijoiden ja muusikoiden suosima hengailupaikka.

Arvio

THE VELVET UNDERGROUND
Live At Max´s Kansas City
Rhino

New Yorkin kesä vuonna 1970 oli tukahduttavan kuuma. Kesä- ja elokuussa The Velvet Underground soitti viitenä iltana viikossa Max's Kansas City -klubilla, joka oli diilereiden, drag queenien, taiteilijoiden ja muusikoiden suosima hengailupaikka. Kesäkuussa synnyttänyttä Moe Tuckeria tuurasi kyseisillä keikoilla basisti Doug Yulen – John Cale oli jättänyt yhtyeen jo aiemmin – pikkuveli Billy, joka rummutti myös rupeamien välissä äänitetyllä loistavalla Loaded-albumilla. Studiossa 17-vuotiaan Billyn perinteinen rock-tyyli pysyi kurissa, mutta tällä yleisön joukosta tehdyllä live-nauhoituksella hänen tarpeeton kolistelunsa kuulostaa väärältä tavalta soittaa.

The Velvet Underground soitti joka ilta kaksi settiä. Tällä uudelleenjulkaisulla on kumpainenkin kokonaisuudessaan – yhteensä 17 kappaletta, joiden joukossa tuoreet Sweet Jane ja Lonesome Cowboy Bill kahteen kertaan -, kun vuonna 1972 ilmestyneelle vinyylille mahtui vain kymmenen raitaa. Perimätiedon, tai ainakin kiehtovan myytin, mukaan musiikki on äänitetty elokuun 23. päivänä eli viimeisenä iltana, kun Lou Reed oli mukana lavalla. Vaikka alkuperäiset nauhat on tätä julkaisua varten puhdistettu ällistyttävän hyvin, makaa Live At Max's Kansas Cityn laajennetun version arvo enemmän dokumentaarisissa kuin musiikillisissa ansioissa. 

Lisää luettavaa