VILLE LEINONEN: Jalokivikokoelma

VILLE LEINONEN
Jalokivikokoelma
Poko

Kokoelmalevyjä tehdään aivan liikaa ja liian varhaisessa vaiheessa artistin uraa. Tämän väitteen voi hyvin esittää Ville Leinosenkin kohdalla, sillä Jalokivikokoelma kattaa vain seitsemisen vuotta ja viisi albumia (Fonalin julkaisema alkuaikojen kasettiäänityksiä esittelevä Raastinlauluja ei sisälly kokoelmalle) – mikä sekin on toki enemmän kuin monen kokoelman kohdalla.

Ville Leinonen & Valumon debyytin (2000) aikoihin Leinosen harteille aseteltiin iskelmärokkarin viittaa, mistä hän kasvoi lopullisesti ulos runollisella Kimaltavia unelmia -albumilla (2001). Alusta asti oli selvää, ettei Villeä lokeroida. Mies on ammentanut taidettaan niin Regina-lehtien teinierotiikasta, gospelin sanomasta, hevirockin mahtipontisuudesta, ranskalaisista chansoneista kuin suomalaisesta iskelmäperinteestä. Jälki on ollut aina omaperäistä ja rohkeaa, useimmiten myös näkemyksellisyydessään jalat alta vievää.

Tuplakokoelman ensipuolisko keskittyy singleihin, tarjoten läjän mainioita rautalankaralleja ja tunteella kyllästettyjä ritariballadeja. Tarttuvimpiin lauluihin painottuvana se kuitenkin näyttää Villen tuotannon turhan kapea-alaisena.

Harvinaisuuksia esittelevä kakkoslevy onkin sitten varsinainen aarreaitta. Intensiiviset live-pätkät vihjaavat siitä hurmiosta, jonka Ville livenä useimmiten saa aikaan, ja b-puolet vievät villemäisyydet (henkäilevä puhelaulu, suulla tehdyt ka-ka-kaiut ja ne tekstit…) äärimmäisyyksiin. Harmillista, ettei Villen ehkä aivan paras levytys Pour Beibinoire ole mukana.

Parasta tässä tarinassa on se, että Jalokivikokoelma on varmasti vain alkua. Ville tulee epäilemättä julkaisemaan vielä useita vähintään yhtä haastavia ja palkitsevia albumeita kuin tähänkin saakka.