VILMA TIMONEN QUARTET: Drops

Arvio julkaistu Soundissa 12/2015.
Kirjoittanut: Ole Nerdrum.

Arvio

VILMA TIMONEN QUARTET
Drops

Vilma Timonen Quartetia lanseerataan etno- ja fuusiomusiikkia yhdistelevänä ryhmänä. Fuusio ei tässä kuitenkaan tarkoita monimutkaista tiluttelua, vaan popin ja eksoottisten aineksien yhdistymistä kalevalaishenkiseen kalevalaishenkiseen kantelemusiikkiin. Kvartetin edellinen Forward-albumi palkittiin vuonna 2010 Etno-Emmalla jolloin myös ulkomainen lehdistö huomioi sen kehujen kera.

Bändin kolmas albumi Drops muistuttaa kahta aiempaa levyä, joten soitto kulkee nytkin vaivattomasti ja soundimaailma on miellyttävän ilmava. Levyn kappaleet säveltänyt Vilma Timonen soittaa kanneltaan monipuolisesti ja laulaa suomeksi kirkkaalla pirteällä äänellä, joka sopii niin kansanmusiikkiin kuin popahtavaankin ilmaisuun. Ryhmän rytmipuoli hoituu jämäkästi basisti Jaakko Kämäräisen ja lyömäsoittaja Tuomas Timosen toimesta. Topi Korhosen trumpetti, kitara ja mandoliini ilmentävät puolestaan musiikin eksoottisempia aineksia, kuten iloisesti pompahtelevassa instrumentaaliraita Basantpurissa.

Drops on kaikin puolin tervetullut piristys pimeään vuodenaikaan, ja vetoaa varmasti laajaankin kuulijakuntaan.

Lisää luettavaa