VIRKAVALTA: Riekaleet

Parasta Virkavallan lyhyenlännäksi jäävällä ensialbumilla on täydellinen arvaamattomuus. Ensitahtien jälkeen ei voinut olla varma, tuleeko tuutista seuraavaksi äärimmäisintä hc-punkkia, lakonista Maj Karma -tulkintaa, varhaista Nirvana-soundia, nu-metallia vai astetta kierompaa suomirockia. Virkavalta on onnistunut luomaan tästä asenteesta kuitenkin itselleen luonnollisen lähestymistavan. Niinpä tämä sekametelisopan hörppiminen ei käy kiusalliseksi.

Seitsemän vuotta ilmaisuaan kypsytellyt yhtye tosiaan vie jalat alta ja monttu jää auki myös solisti Ville Wahlroosin säälimätöntä mekastamista kuunnellessa. Tuntuu kuin mies yrittäisi huutamalla vapautua pakkopaidasta. Muu porukka tukee vokalistia reuhkaamalla pikkuisessa etunojassa niin, että musiikki taiteilee juuri kakofonian rajamailla. Tällaisesta asenteesta bändi ansaitsee ehdottomasti kunniamaininnan.

Vain ympäripyöreän taiteelliset sanoitukset jättävät makunautinnosta kitkerän jälkimaun.