Virhe, se oli virhe, Ritchie. Nimittäin ottaa Rainbow’n paluukeikoille laulajaksi tuntematon multakurkku Ronnie Romero. Tarjolla olisi ollut muiden muassa vanha tuttu Joe Lynn Turner, joka luikautti muutaman suuren Rainbow-hitin ja taisi olla hetken Deep Purplessakin. Ymmärrän kyllä halun saada veteraanin rinnalle nuorempaa verta.
Romerolla on tyyliin sopiva hard rock -ääni, mutta herran rääkyminen on sävytöntä ja lähes koko ajan tolkuttoman epävireistäkin. Kai hän koettaa astua Ronnie James Dion saappaisiin jollakin tasolla, mutta falski karjuminen ja puhkuminen tekee levystä aika sietämätöntä kuultavaa.
Itse Blackmore hoitaa hommansa tutulla virtuositeetilla – ikään kuin folkin parissa vietettyjä pariakymmentä vuotta ei olisi välissä ollutkaan. Tai ehkä juuri sen takia kitarantiluttelusta kuuluu into.
Muu bändikin on komeassa vedossa. Difficult To Curen Beethovenia mukailevassa osuudessa meno on varsin muikeaa. Melkein Suomi-poika, Stratovariuksen Jens Johansson on jättänyt tyypilliset hevisyntikat treenikämpälle ja ulvottaa oikeita urkujaan tyylitajuisesti.
Kappalevalikoima on kelvollinen mutta erittäin yllätyksetön kattaus Rainbow- ja Purple-klassikkoja.
