Watainin ylle on viime vuosina soviteltu yhä enenevissä määrin blackmetalin seuraavan supersankarin viittaa. Ei täysin aiheetta. Ruotsalaisyhtye kun on jotenkin onnistunut siinä, missä lukuisat muut yrittäjät ovat epäonnistuneet. Se on keksinyt uudestaan monia niistä perustavanlaatuisista ideoista, jotka aikanaan tekivät Mayhemin, Dissectionin ja Emperorin kaltaisista yhtyeistä kuolemattomia.
1990-luvun jälkeen tehty blackmetal on harvoin kuulostanut yhtä hyvältä kuin Watainin kahdella edellisellä levyllä (Sworn To The Dark, 2006 ja Casus Luciferi, 2003). Watain eli perinteestä, toi sen nykypäivään ja stailasi yksityiskohdat oman makunsa mukaan.
Lawless Darknessilla Watainin oma ääni kuuluu jo selkeämmin. Levy on toki edeltäjiään rikkonaisempi, mutta niillä yhtye ei oikeastaan vielä etsinyt omia rajojaan. Irtioton tuloksena uutuudelta löytyy nippu Watainin parhaita biisejä ja riffejä koskaan, mutta myös heikkoja hetkiä on aiempaa enemmän.
Lawless Darkness on tunnelmaltaan hyvinkin tummanpuhuva, mutta samalla lähes yltiöpäisen melodinen levy. Kokonaisuutena se jättää ilmaan hienoisen kysymysmerkin. Koska mikään sovitusratkaisu, edes typerin kitarasoolo, tuskin on vahinko, Watainin tyylitajun täytyy olla ilmeisen perverssi.
