THE WEBB BROTHERS: Maroon

Christiaan ja Justin Webb osaavat totisesti kirjoittaa koskettavia pop-kappaleita. Isänsä saavutuksiin veljeksillä on kuitenkin matkaa, sillä heidät on siittänyt Jimmy Webb – Wichita Linemanin, By The Time I Get To Phoenixin ja Macarthur Parkin kaltaisten sateenpieksämien rakkaustarinoiden lisäksi lukuisia muitakin ikivihreitä kirjoittanut cowboy.
The Webb Brothersin perinnetietoisten laulujen soinnissa ja heidän onnen kestävyyttä epäilevässä asenteessaan on paljon samaa kuin Elvis Costellon musiikissa ennen kuin mies rupesi tuottamaan toinen toistaan tylsempiä tutkielmia omasta laulunkirjoitustaidostaan. Jo kaksikon 5000 taalalla tuotettu, heidän itsensä demoalbumiksi kutsumansa Beyond The Biosphere oli oiva näyte Christiaanin ja Justinin kyvyistä. Levyn soundia sävyttivät 80-lukuinen kitararämistely ja orastava psykedelia, mutta Maroonilla musiikki on riisuttu paljaaksi. Albumin häkellyttävän suorat tekstit ruotivat nykymaailman ja ihmissuhteiden pinnallisuutta ja onttoutta tarkoin viilloin.
Webbin veljekset uskaltavat luottaa lahjakkuuteensa. Heidän ensimmäisellä varsinaisella albumillaan itse laulut ovat tärkeämpiä kuin niiden ylöspano eikä niiden voimaa korostamaan tarvita massiivisia orkestraatioita tai muodikasta sovituskikkailua. Jos levyltä haluaa etsiä ehdotonta huippua, niin sellainen voisi olla vaikkapa valssina keinahteleva Fluorescent Lights, joka olisi ollut kuin kotonaan Costellon King Of America -albumilla.