Keikkoja Keski-Euroopassa ja Englannissa, julistettu pannaan MTV:llä Englannissa ja niin edelleen. Tamperelaisella White Flamella on ihan kohtuullinen meriittilista, vaikka bändi on varsin tuntematon suuruus vielä tämän kakkoslevynkin kohdalla.
Yhtyeen harteille on koitettu kietoa milloin minkäkin aikakauden viittaa, mutta hyvä rock on ajatonta. White Flamen ympärille on yritetty rakentaa myös jonkinlaista vaarallisen rokkarin sädekehää, mutta ainakaan levylle asti sellainen ei ole päätynyt, ja hyvä niin.
White Flame vaikuttaa selvästi kunnianhimoisemmalta kuin joku keskiverto mukarokkarilauma, joka ainoastaan näyttää rankalta. Yhtye on joltisenkin vaarattoman oloinen, vaikka sävellyksissä onkin kohtalokkuutta. Tätä tukevat myös lähes beatlesiaaniset välikkeet, jotka eittämättä antavat oman värinsä biiseille.
Parasta White Flamesissa on bändin monipuolisuus. Keikkabussin päiväkirjoista löytyy dynamiikkaa, rajuutta, taituruutta ja svengiä. Kaiken kuultuaan osaa arvostaa bändin muusikkoutta ja herkkyyttä tulkinnoille.
Vaikka White Flame tavallaan kunnioittaa rockin perinteitä, se tarjoilee reilun annoksen uutta usein kovin luutuneilta tuntuvien arvojen rinnalle.