WOLF PEOPLE: Fain

WOLF PEOPLE
Fain
Jagjaguwar

Olen valmis väittämään, että Wolf People on yksi tämän hetken jännittävimmistä bändeistä. Fain on Englannin Bedfordista tulevan kvartetin toinen levy ja helvetin hyvä onkin.
Joskus on mentävä taaksepäin ollakseen edistyksellinen. Se on vain tehtävä Wolf Peoplen tavalla: juuria kunnioittaen, mutta soittaen niiden hengessä, ei matkien. Tästä todella välittyy fiilis, että bändi jatkaa tietynlaista perinnettä juuri oikealla tavalla ylpeänä, ilman minkään sortin nostalgiaa. Sovinnainen muistelu on tästä kaukana.

Wolf Peoplessa yhdistyvät 1970-luvun sarastuksen brittifolk, proge ja stonerpsykedelia todella tuoreesti. Tunnelmassa on samaa kuin varhaisella Fairport Conventionilla, Strawbsilla tai Jethro Tullilla, mutta siitä voi löytää yhtä hyvin Groundhogsin kitaravallankumousta tai Bert Janschin sessioissa Black Sabbathin kanssa. Toinen kitaristi ja lauluntekijä Jack Sharp laulaa koukeroiset melodiat samantapaisella yrittämättömällä palolla kuin nuori Richard Thompson. Hänen rajua riffidraamaa mystisiin menneen ajan koukeroihin yhdistävät biisinsä ovat järjestään reippaasti keskitason yläpuolella.

Soundi on äärimmäisen verevä ja kun säröä kaihtamattomat kitarat alkavat kisailla, mikä on usein ja mittavasti, jälki on todella inspiroivaa. Siitä on vastusta Black Mountainille ja Howling Rainille.