Tarkkailuluokalla Negatiiviset Nuoret – Ei mikään vitsi, vaan tapa purkaa asioita

26.2.2016 09:24

Mä oon niin ruma -ensisinglensä julkaissut lahtelainen Negatiiviset Nuoret on saanut alkunsa kyseisestä kappaleesta. Punkpiireissä pitkään tuottajana ja kitaristina pyörinyt Eetu esitteli studiollaan rap-taustaiselle Ollille kappaleen, josta innostuneena päätettiin pistää pystyyn sivuprojekti.

– Soitin Ollille tekemäni demoraakileen ja sanoin, että ”kokeile räpätä tähän päälle jotain”. Hetken Olli pisti vastaan, mutta homma osoittautui toimivan yllättävän hyvin. Hiottiin sitten kertsiä ja sanoja ja Mä oon niin ruma valmistui ihan parissa tunnissa, Eetu muistelee ensiaskeleita.

Eetu ja Olli kutsuivat mukaan vielä räppäri Artturin ja demottelivat lisää kappaleita. Pikku hiljaa sivuprojektista muodostui pääbändi, jonka ohessa tehdään välillä muita projekteja.

”Asiat, joista lauletaan, on ihan normaaleja kaikille.”

Negatiiviset Nuoret tekee kappaleitaan hyvin demokraattisesti. Olli kertoo Eetun hoitavan musikaaliset jutut ja sävellykset, lyriikoita ja ideoita tuovat kaikki pöytään.

– Kertsejä mietitään paljon yhdessä. Ollin ja Artturin lyriikoihin en puutu, mutta jos mä esittelen ideoita, niin niitä hiotaan sitten porukassa, Eetu toteaa.

Kuten yhtyeen nimestä ja ensisinglestä voi päätellä, kovin iloluontoista ei kolmikon sanoma ole Sanoitukset kumpuavat arjesta, kaikille tutuista asioista, jotka ahdistavat ja ketuttavat. Asioista puhutaan suoraan, mutta pieni pilke silmäkulmassa. Kolmikko kuvailee kokoonpanoaan terapiaprojektiksi, jossa kavereiden kanssa pohditaan maailman menoa ja heitetään läppää.

– Osa materiaalista on vakavampaa, osassa on enemmän huumoria. Mikään huumoribändi emme kuitenkaan ole, tosissaan tässä ollaan liikkeellä. Asiat, joista lauletaan, on ihan normaaleja ja ne tuodaan myös esille normaalisti. Sanojen takana seistään eikä niitä sen kummemmin mielestäni tarvitse selitellä, Eetu sanoo.

”Me tasapainotetaan hyvin kokonaisuutta.”

Punk-taustoistaan ja punkmaisesta vireestään huolimatta Mä oon niin ruman julkaisee ehkä hieman yllättäen räpmusiikista ja -muusikoista tunnettu Rähinä Records. Miten arjen nurjasta puolesta ammentava yhtye sitten on päätynyt muun muassa vuoden 2013 positiivisimmaksi suomalaiseksi valitun Elastisen pyörittämän yhtiön listoille?

Mä oon niin ruma oli mukana lahtelaisen Limuradion biisikisassa. Tuomarina istunut Lahen Elmun Hanna-Mari Peiju innostui biisistä ja se lähetettiin Rähinälle. Pian meidät kutsuttiinkin tapaamiseen levy-yhtiön edustajien kanssa, muistelee Artturi.

– Jo ensimmäisen kokouksen jälkeen oli hyvä fiilis, sellainen olo että tämä on just oikea mesta. Ei tullut edes mieleen miettiä muita vaihtoehtoja tai sovitaanko me joukkoon. Ollaanhan me vähän erilaisempaa kamaa, mutta mielestäni me tasapainotetaan hyvin kokonaisuutta , Eetu kuvailee.

– Emmekä me sitä paitsi halua leimautua punkiksi, vaikka Mä oon niin ruma aika hyvin meitä kuvaakin. Uusien biisien joukossa on kuitenkin tulossa myös kaikenlaista muutakin, Artturi lisää.

Jäädään siis mielenkiinnolla odottamaan, mitä tältä ryhmältä vielä tuleman pitää. Mä oon niin ruma ainakin nousee tällä viikolla Soundin Parasta juuri nyt -soittolistalle Spotifyhin.

Lisää luettavaa