1980-luvun hunajaisin slovari pistettiin aika räväkästi uusiksi – asialla Richard Marx itse!

10.6.2021 13:51

Tässäpä yllättävä yhteistyökuvio! Richard Marxin rakkauslaulut olivat tunnetusti 1980-luvulla kuumaa kamaa, ja miehen kolmea ensimmäistä levyä on myyty miljoonia ja taas miljoonia kopioita. 1990-luvulla musiikkitrendit muuttuivat siinä määrin, että Marx sai väistyä hittilistojen kärjestä, mutta vaikka laulajan ura alkoi hiipua, huumorintajuaan hän ei ole menettänyt. Tästä toimii todisteena esimerkiksi tämä uusi biisijulkaisu.

Marx nimittäin tulkitsee Right Here Waiting -superhittinsä Triviumin Matt Heafyn kanssa, ja nimenomaan tanakkana metalliversiona. Metalsucksin mukaan Heafy näki Marxin pojan pukeutuneen Triviumin paitaan, ja tämän rohkaisemana hän ehdotti laulajaveteraanille yhteystyötä. Kyllä kannatti, sillä näin hieno tykittely siitä syntyi. Arvostamme!

Lisää luettavaa