20 vuotta sitä riemua kesti – sitten CMX:n nettisivusto katosi kyberavaruuteen

2.9.2015 21:58

Tiettävästi Suomen vanhin bändisivusto, tai ainakin yksi vanhimmista, on hakkeroitu pahemman kerran. Anteeksi kirosana, mutta jumalauta sentään: eikö ihmisillä (?) ole todellakaan muuta tekemistä kuin ronkkia CMX:n internet-maailmaa?

– No, ainakin kysymys/vastaus-palsta oli ensimmäinen laatuaan Suomessa, jos ei koko sivusto, kitaristi Janne Halmkrona sanoo ja jatkaa:

– Tosiaan, vuonna 1995 alkunsa saanut sivukokonaisuus on nyt hakkeroitu sen verran reippaasti, ettei samaa sivustoa saa enää laittaa Capnovan serverille. Eli pitäisi rakentaa uudet sivut.

Hakkeroinnista on kulunut jo jonkin aikaa.

– Kysy-palstaa on kaivattu kovasti, mutta ehkä vähän yllättäen myös tabulatuureja, kertoo Halmkrona.

Miten se jatko sitten?

– No, ei tässä hätää. Sivusto tulee jossakin muodossa takaisin, mutta ei ihan lähiaikoina. Verkkoherra on sen verran kypsä tämän tapauksen johdosta, kitaristi sanoo ja lisää:

– Itse asiassa: lähetänpä tässä samalla sellaisia terveisiä, kaikille että joku innokas koodari olisi kovasti tervetullut jeesaamaan…

Lisää luettavaa