50 vuotta siinä ehti vierähtää, mutta edesmenneen AC/DC-laulajan naftaliinissa maannut musiikki julkaistiin viimeinkin

Rex Features/ Andre Csillag/Shutterstock/All Over Press

Vuonna 1980 menehtynyt Bon Scott ehti ennen AC/DC-keulilla kekkuloimistaan laulaa myös australialaisessa Fraternity-nimisessä kokoonpanossa. Yhtye äänitti kaksi albumia ennen kuin Scott poistui sen vahvuudesta.

Nyt orkesterin elossa olevien jäsenten siunauksella vuoden 1971 Livestock ja seuraavana vuonna työstetty Flaming Galah ovat viimein nähneet päivänvalon.

”Scottin aika Fraternityssä on dokumentoitu huonosti mitä tulee uudelleenjulkaisumarkkinoihin. Yhtye teki tuohon aikaan kaksi albumia, mutta niitä ei koskaan julkaistu virallisesti. Heidän tarinaansa ei ole koskaan kerrottu tarkasti”, julkaisusta vastaava Cherry Red Records summaa.

Seasons of Change: The Complete Recordings 1970-1974 sisältää kolmen albumin edestä materiaalia, mukaan lukien jo aiemmin mainitut kaksi levyä sekä niiden lisäksi singlejä, ep-raitoja ja livenauhoitteita. Pakettiin kuuluu myös reippaasti kansitekstejä ja aiemmin näkemättömiä valokuvia orkesterista.

Julkaisuun voi käydä tutustumassa tarkemmin täällä.