80-luvun lopun psykedeelinen kulttibändi aktivoitui – Loop julkaisi uutta musiikkia

Harva pääsee yhdellä soinnulla näin pitkälle!

1980- ja 1990-lukujen taitteessa operoinut Loop osoittaa väkeviä elonmerkkejä. Robert Hampsonin johtaman brittibändin koko lyhyt diskografia luetaan psykedeelisen junnausrockin kaanoniin. Etenkin keskimmäinen albumi Fade Out (1989) ja bändin viimeiseksi jäänyt kolmas levy A Gilded Eternity (1990) ovat pesunkestäviä klassikkoja, jotka on syytä muistaa, kun kaipaa transsia korvien väliin.

Hampson kasasi Loopin uudelleen All Tomorrow’s Parties -festivaalia varten 2013. Seuraavana vuonna bändi soitti Roadburnin pääesiintyjänä (olin paikalla, oli vitun ihanaa). Vuonna 2015 Loop julkaisi Array 1 -nimisen ep:n, jolle lupailtiin kahta seuraajaa, mutta bändi katosi jälleen kartalta.

Nyt Loop on julkaissut Halo-nimisen singlen. Sen kerrotaan olevan peräisin maaliskuussa ilmestyvältä Sonancy-albumilta – siis ensimmäiseltä Loop-täyspitkältä yli 30 vuoteen.

”Mottoni on aina ollut: eteenpäin”, Hampson kertoo. Kyllä mies sanoi muutakin, mutta tuossa se olennainen. Soundheadit hereille, trance rockin mestarin tyylinäyte vuosimallia 2021 menee upeasti rullaavalla kompilla ja suurin piirtein yhden soinnun voimalla näin: