Alice Cooper saapuu kesällä Suomeen! Kuopion Rock in the City julkisti kelpo esiintyjäkattauksen

23.2.2022 10:38

Ilahduttavia festariuutisia! Useissa kaupungeissa juhlittava Rock in the City -festivaalisarja julkisti esiintyjiään Kuopion tapahtuman osalta, ja mukaan on saatu kunnollisia bändejä niin kotimaasta kuin ulkomailta. Vanhan koulukunnan raskaan rockin ystävät lienevät ainakin tyytyväisiä!

Kuopioon nimittäin saapuu pääesiintyjäksi itse vanha kehno Alice Cooper. Samaa koulukuntaa Cooperin kanssa ovat myös Saksan oma Accept sekä suomalaisten kesätapahtumien ikijuhta Uriah Heep. Muita ulkomaisia tähtiä ovat Bullet for My Valentine, Rinrin ja Dea Matrona. Suomalaista osaamista edustavat puolestaan Lordi, The 69 Eyes, Michael Monroe, Uniklubi, Arion, Temple Balls, Klamydia, Stam1na, Turmion Kätilöt, Negatiiviset Nuoret, Melrose, Kissa, Antony Parviainen Trio, Fear of Domination ja Brother Firetribe.

Rock in the City järjestetään Kuopiossa nyt toista kertaa. Samannimisiä tapatumia juhlitaan kesän mittaan myös Vantaalla, Raumalla, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Keravalla, Joensuussa, Jyväskylässä ja Porissa, ja esiintyjäkaarti on eri joka paikkakunnalla. Kuopiossa Rock in the City järjestetään Kuopionlahden kentällä 10.–11. kesäkuuta. Päivälippu kustantaa 69,90 euroa, kaksi päivää voi juhlia 119,90 eurolla.

Lisää luettavaa