Anssi Kela julkaisee 7. maaliskuuta uuden pitkäsoiton seitsemän vuoden tauon jälkeen. Tänään levyltä on julkaistu maistiaisena Mariskan kanssa kirjoitettu kappale Kaikesta puolet saat peräti kahtena eri versiona, jotka molemmat löydät artikkelin lopusta.
”Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä klassinen pianoballadi. Sellaisena biisi vietiinkin maaliin, mutta halusin vielä lähestyä biisiä toisestakin kulmasta. Lähdin tekemään uutta tulkintaa siten, että säilytin balladiversiosta ainoastaan Osmo Ikosen soittamat viulut, äänitin kaiken muun uusiksi. Kakkosversio onnistuikin niin hyvin, että siitä tuli tämän singlen a-puoli. Pidin kuitenkin myös pianoballadista, joten halusin lopulta julkaista molemmat. Kaksi erilaista valotusta samasta kuvasta. Puolet ja puolet”, Kela kertoo sosiaalisessa mediassa.
”Kyseessä on minulle iso biisi, tunnen onnistuneeni tämän kanssa. Julkaisun hetki on aina jännittävä: itse en voi tehdä enää mitään, tästä eteenpäin kansa päättää.”
Kela juhlistaa uutta albumia oikein olan takaa ja järjestää Helsingin Korjaamolla Anssi Kelan Juhlaviikon 5.-8. maaliskuuta. Juhlaviikko alkaa keskiviikkona Kelan akustisella soolokeikalla, jatkuu torstaina uuden albumin ennakkokuuntelutilaisuudella ja perjantaina interaktiivisella bändikeikalla, jossa yhtye soittamisen lisäksi vastailee yleisökysymyksiin, ja päättyy lauantaina varsinaiseen julkaisukeikkaan, joka toimii samalla myös kiertueen aloituksena. Liput Anssi Kelan Juhlaviikolle tulevat myyntiin tänään (17.1.) kello 10.
Ja vinkattakoon vielä kaikille faneille, että Soundin helmikuun numerossa on luvassa laajaa Kela-juttua, eli pitäkäähän lehtipisteitä tarkasti silmällä!