Astetta erikoisempi koronakonsertti: sekä bändi että yleisö bailaa kuplien sisällä – Katso videopätkää The Flaming Lipsin testikeikalta

Wayne Coyne kuplassaan yleisömeren päällä vuoden 2021 Primavera Sound Festivalissa.
EPA/Jose Coelho/AOP

Tässäkö ratkaisu korona-ajan keikkailuun?

The Flaming Lips tunnetaan erikoisista tempauksistaan niin lavalla kuin lavan ulkopuolella. Yksi yhtyeen keikkojen tavaramerkeistä on jo useiden vuosien ajan ollut iso ”avaruuskupla”, jonka sisällä nokkamies Wayne Coyne laulaa ja surffailee yleisön päällä, kuten yllä oleva artikkelikuva havainnoi.

Yhtye esiintyi hiljattain sekä Stephen Colbertin että Jimmy Fallonin talk show -ohjelmissa siten, että sekä bändi että yleisö oli laitettu oman kuplan sisälle. Tuoreessa Brooklyn Veganin haastattelussa Coyne kertoi yhtyeen suunnittelevan myös usean keikan konserttisarjaa, jossa yleisö laitetaan tällaisen kuplan sisään.

”Tuntuuhan se absurdilta ja se oli aluksi pelkkä vitsi, mutta nyt siitä onkin tulossa ihan vakavaa ja totta. Jokaiseen kuplaan mahtuu kolme ihmistä. Käytössämme oleva keikkapaikka vetää lähes 4 000 henkeä, mutta kuplia sinne mahtuu sata”, Coyne kertoo Brooklyn Veganille.

Viime maanantaina Flaming Lips soittikin kotikaupungissaan Oklahoma Cityssä ensimmäisen testikeikan, jossa bändi ja yleisö olivat omissa kuplissaan. Lyhyt setti koostui vain kahdesta uuden American Head -albumin biisistä, jotka soitettiin molemmat kahteen kertaan, sillä bändi kuvasi testikeikalla myös uusia musiikkivideoita. Yhtyeen rumpalit Matt Duckworth ja Nic Ley julkaisivat testikeikalta kuvan Instagram-sivuillaan ja Coyne itse jakoi myös pienen videopätkän keikalta. Molemmat löydät artikkelin lopusta.

Mikäli testiajot sujuvat hyvin, aikoo yhtye potkaista konserttisarjansa käyntiin aikaisintaan marraskuun loppupuolella. Eniten päänvaivaa aiheuttaa Coynen mukaan se, miten yleisö saadaan kupliin koronaan liittyvien turvajärjestelyjen puitteissa ja ilman tartuntariskiä. Itse kuplat on jo testattu ja todettu toimiviksi ja turvallisiksi, nokkamies vakuuttaa.

”Ihmiset eivät ehkä tiedäkään, miten kauan kuplassa voi olla. Minulla oli tapana jo vuonna 2006 mennä ison Halloween-paraatimme päätteeksi tällaiseen kuplaan ja kävellä pitkin katuja lähes tunnin yhteen soittoon. Niissä riittää siis ilmaa pitkään”, Coyne rauhoittelee.

View this post on Instagram

A post shared by Wayne Coyne (@waynecoyne5) on

View this post on Instagram

⚪️It’s really happening!⚪️

A post shared by Brothers Griiin (@brothersgriiin) on

View this post on Instagram

🔮⚪️Big Ballin ⚪️🔮 #flaminglips ✨🌈

A post shared by 🌈Dayzie✨ (@dayzieee) on