Chief Rebel Angel on poissa: Entombed-laulaja LG Petrov on kuollut 49-vuotiaana

8.3.2021 12:32

Ruotsista kantautuu murheellisia uutisia kaikille äärimetallin ystäville. Lars-Göran Petrov on kuollut, kerrotaan Entombed AD:n Facebook-sivuilla. Hän oli 49-vuotias.

”Joudumme ilmoittamaan surullisen uutisen, että Lars-Göran Petrov on jättänyt meidät”, yhtye kirjoittaa päivityksessään. ”Hän on koskettanut monia äänellään, musiikillaan ja ainutlaatuisella persoonallaan. Kannamme LG:n hymyä ikuisesti sydämessämme.”

Petrov toimi Entombedin laulajana jo yhtyeen Left Hand Path -debyyttialbumilla (1990). Esikoislevyn jälkee hänet erotettiin hetkeksi yhtyeestä, mutta mies palasi kokoonpanoon vuonna 1992 ja jatkoi pestissä aina vuoteen 2014 saakka.

Myöhemmin Entombedin nimen käyttöoikeudestä käytiin katkeraa kamppailua lakimiesten välityksellä, ja Petrovin johtama yhtye joutui nimeämään itsensä uudelleen Entombed AD:ksi. Tämä kokoonpano julkaisi kolme levyä, joista viimeisin Bowels of Earth ilmestyi vuonna 2019.

Viime vuonna Petrov kertoi sairastavansa syöpää. ”Lääkäri on toiveikas sen suhteen, että syövän leviäminen olisi mahdollista estää tai kasvain voisi jopa pienentyä”, muusikko sanoi elokuussa Metal Hammerin haastattelussa. Toisin kävi, valitettavasti.

Lue yhtyeen alkuperäinen päivitys täältä. Laitetaanpa kaikki nyt se Chief Rebel Angel soimaan kovan murisijan muistolle.

Lisää luettavaa