Chris Cornellin soolodebyytti julkaistaan uudelleen – pienen mutta merkittävän muutoksen kera

Euphoria Morning julkaistaan uudelleen – ja saa siinä yhteydessä uuden nimenkin.
8.7.2015 12:55

Soundgarden-solisti Chris Cornell julkaisee syyskuussa uuden sooloalbuminsa Higher Truth, mutta sitä ennen kauppoihin saapuu vielä toinenkin Cornell-soololevy, kun laulajan maineikas esikoislevy Euphoria Morning vuodelta 1999 julkaistaan elokuussa uusintapainoksena.

Tällä kertaa uusintapainoksessa ei kuitenkaan olla paranneltu pelkästään levyn äänenlaatua, vaan myös koko albumin nimi on pistetty uusiksi – kokonaisen yhden u-kirjaimen erolla alkuperäiseen nimeen. Tuo yksi kirjain kuitenkin muuttaa nimen merkityksen aika lailla, sillä Euphoria Morning kääntyy nyt muotoon Euphoria Mourning.

Cornellin mukaan hän olisi alun perinkin halunnut nimetä levyn Euphoria Mourningiksi, mutta miehen silloinen levy-yhtiö suostutteli hänet muuttamaan nimen. Cornellin mukaan kyseessä oli siis virhe, joka saadaan nyt vihdoin korjattua.

”Sain vuonna 1999 huonoja neuvoja ja päädyin muuttamaan nimen ennen levyn julkaisua. Albumin nimi on nyt palautettu takaisin alkuperäiseen muotoonsa”, Cornell taustoittaa uusintapainoksen tiedotteessa.

Euphoria Mourning ilmestyy sekä cd:nä että vinyylinä 14. elokuuta. Katso alta levyn Can’t Change Me -singlen musiikkivideo.

Lisää luettavaa