Uutisoimme eilen muusikoille työskentelyapurahoja jakavan Georg Malmstén -säätiön myöntäneen CMX-yhtyeen laulaja-basisti A.W. Yrjänälle apurahaa ”sooloalbumin sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön”. Yrjänä itse kommentoi salamyhkäisesti Instagramissa, että ensi vuonna on tulossa ”mutkikasta musiikkia” sekä ”eroottista (!) runoutta”. Lähestyimme asian tiimoilta Yrjänää, joka vastasi nyt Soundin kommenttipyyntöön.
”Kyllä, minulla on työn alla nippu lauluja, jotka eivät ole tyyliltään CMX-materiaalia. Projekti on hautunut mielessä vuosia, mutta korona-aika sulkuineen sysäsi sen liikkeelle. Lauluja on tarkoitus alkaa levyttää ensi vuoden aikana. En ole perustamassa projektin ympärille erityistä, pysyvää yhtyettä. Työryhmä kootaan materiaalin mukaan. Kun asioita tämän suhteen varmistuu, niistä kerrotaan”, sähköpostitse tavoitettu Yrjänä kommentoi.
Yrjänä kommentoi myös lyhyesti viimeksi vuonna 2018 albumin julkaisseen CMX-yhtyeen nykytilannetta.
”CMX on toistaiseksi tauolla 37-vuotisen, vaiheikkaan, antoisan ja sopivan raskaan uran tässä kohtaa. Katsellaan rauhassa, mitä tulee eteen.”