CMX-uutispommi: A.W. Yrjänä julkaisee soololevyn

Apurahapäätös paljasti CMX:n laulaja-basistin soolosuunnitelmat.
14.12.2022 09:14

CMX julkaisi viimeisimmän Alkuteos-pitkäsoittonsa 2018 ja keikkalavoilla yhtye on nähty viimeksi loppukesästä 2021. Viime keväänä Soundissakin uutisoitiin CMX:n solmineen levydiilin Sakara Recordsin kanssa, mutta pian uutisoinnin jälkeen yhtye perui kaikki tulevat keikkansa ja on pitänyt siitä lähtien hyvin matalaa profiilia. Yhtyeen laulaja-basisti A.W. Yrjänä kävi kesällä puhumassa Tuska-festivaaleilla ja on mukana Neljä Ruusua -yhtyeen tuoreella kokoelmalevyllä yhdessä muun Neljä Baritonia -ryhmän eli Alangon veljesten ja Kalle Aholan kanssa, mutta muuten on CMX-leirissä ollut kovin hiljaista.

Eilen A.W. Yrjänä julkaisi kuitenkin Instagram-sivullaan kuvan, jonka saatetekstissä tämä lupaa, että ”mutkikasta musiikkia” sekä ”eroottista (!) runoutta” on tulossa ensi vuonna.

”Oli tulossa jo aiemmin, mutta yhteinen maailma hajoili kaaokseksi niin monella tasolla, että tekemisen perustaa piti miettiä uusiksi. Hakea uskoa, tietoa, tunnetta. Oppia uutta. Mennä polvilleen. Viekastua. Me ollaan niin kappaleina”, Yrjänä kirjoitti julkaisemansa kuvan kylkeen.

Yrjänän hieman epämääräisestä tiedotuksesta voisi ensimmäisenä olettaa, että uutta CMX:ää on tulossa. Toimituksemme teki kuitenkin mielenkiintoisen havainnon silmäiltyään muusikoille vuosittain työskentelyapurahoja myöntävän Georg Malmstén -säätiön viimeisimpiä päätöksiä: säätiö on nimittäin myöntänyt muuan Aki Wille Yrjänälle apurahaa ”sooloalbumin sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön”.

Haiskahtaa siis vahvasti siltä, että soololevyä pukkaa Yrjänältä! Mielenkiinnolla odotamme, mitä tuleman pitää ja miten CMX:n lauluntekijän soolotuotanto eroaa yhtyeen tuotannosta.

Lisää luettavaa