Coitus Int 50 Revival lähtee kesäkiertueelle – ”Keikkojen tunnelma on ollut kuin sukujuhlissa”, tuumaa Mikko Alatalo

Kiertue päättyy Helsingin Tavastia-klubille.
12.4.2024 10:00

Viime vuonna Coitus Int -yhtyeen debyyttialbumin viisikymppisten kunniaksi perustajajäsenet Mikko Alatalo ja Pena Penninkilampi tekivät yhdessä tamperelaisen Hauli Bros -yhtyeen kanssa juhlakiertueen nimellä Coitus Int 50 Revival. Keikkailut jatkuvat tänä kesänä kiertueen merkeissä, johon sisältyy myös useita esiintymisiä festareilla. Kiertue päättyy Helsingin Tavastia-klubille 7. syyskuuta. Rundin viimeisellä viikolla mukaan liittyy myös alkuperäisjäseniin kuuluva Harri Rinne.

”Keikkojen tunnelma on ollut kuin sukujuhlissa. Vanhat tutut rockveteraanit ovat palanneet yleisönsä luo ja kaikenikäinen yleisö on laulanut mukana Juicen ja Coituksen klassikoita”, Alatalo iloitsee.

”On ollut todella liikuttavaa, että yleisö on halunnut tulla kuulemaan vanhoja laulujamme ja että tälle vuodelle on rakentunut ihan festarikesä. Suuri osa keikoistamme on ollut ennakkoon loppuunmyytyjä, joten nyt on vielä muutamia mahdollisuuksia päästä itse näkemään ja kokemaan tämä ilmiö.”

Kaikkien keikkojen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan ja festivaalin omien kanavien kautta. Kiertue etenee seuraavasti:

4.5. M/S Finlandia, Helsinki
13.6. House of Olaf, Savonlinna
14.6. Suistoklubi, Hämeenlinna
15.6. Hervanta Open Air, Tampere
26.7. Uuden Ajan Rakentamisen Festivaali, Kerava
27.7. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
31.7. Kirvatsin Jytä, Pori
17.8. Ulkona Ilosaaressa, Joensuu
28.8. Samppalinnan Kesäteatteri, Turku
30.8. Komediateatteri, Tampere
31.8. Sivuluisurock, Kortesjärvi
5.9. Pato Klubi, Kouvola
6.9. Möysän Musaklubi, Lahti
7.9. Tavastia, Helsinki

Lisää luettavaa