Daniel Johnston on kuollut – Kurt Cobainia innoittanut lauluntekijä menehtyi 58-vuotiaana

AOP

Lauluntekijäsuuruus ja kuvataiteilija Daniel Johnston on kuollut, kertoo muun muassa Pitchfork. Johnston menehtyi 11. syyskuuta Texasin Wallerissa sydänkohtaukseen. Hän oli 58-vuotias.

Johnstonin itsekseen kotona äänittämät, lofi-estetiikastaan kiitosta saaneet kasetit nostivat miehen kulttisuosioon 1980-luvulla. 1990-luvulle tultaessa Johnstonin mielenterveys alkoi kärsiä, ja vuonna 1990 hänet määrättiin vasten tahtoaan laitoshoitoon. Johnstonin taistelua skitsofreniaa vastaan kuvattiin myöhemmin kiitetyssä dokumentissa The Devil and Daniel Johnston (2005).

Johnstonin lapsenomainen, vilpitön musiikki innoitti useita kuuluja muusikoita kuten Kurt Cobainia ja Mark Linkousia. Cobain nosti Johnstonin hetkeksi valokeilaan pukeutumalla Hi, How Are You? -albumin (1983) kansitaidetta esitelleeseen t-paitaan. Cobain mainitsi myöhemmin pitävänsä Johnstonin Yip/Jump Music -levyä (1983) yhtenä suosikeistaan.

Johnston vieraili Suomessa Helsingin Tavastialla vuonna 2013. Hänen viimeinen levytyksensä Space Ducks julkaistiin vuonna 2012.