Dave Grohl ei ole tulevassa Foo Fighters -kauhuleffassa todellakaan rockin mukavin tyyppi – katso traileri

Jos korona-ajan hämmentävimpiä projekteja aletaan luetella, Foo Fightersin Studio 666 on varmasti kärkisijoilla. Kun koko rockmaailma on ollut pakkolomalla pandemian vuoksi, Dave Grohl ja kumppanit ovat keksineet kuvata ihan aidon kauhuelokuvan, jossa bändin jäsenet esittävät itseään. Nyt tuotoksesta on julkaistu pitkä traileri, joten kurkista alempaa, mitä yhtye on oikein saanut aikaiseksi.

Kukaties elokuva on saanut inspiraatiota Grohlin sitkeästä maineesta rockin mukavimpana heppuna, sillä trailerin perusteella Grohl nähdään varsin hirviömäisenä bändiliiderinä. Chris Shiflettin pää tungetaan grilliin, rumpali Taylor Hawkins teurastetaan symbaalilla ja muukin yhtye kokee karmean lopun. Spektaakkelin on ohjannut BJ McDonnell, joka on työstänyt aiemmin muun muassa Slayerin musiikkivideoita. Studio 666 saa ensi-iltansa 25. helmikuuta.