Depeche Moden ystävät huomio! Marraskuussa tapahtuu jotain varsin mielenkiintoista

27.9.2019 08:06

Satuitko olemaan paikalla, kun Depeche Mode esiintyi edellisen kerran Suomessa helmikuussa 2018? Tuo Hartwall-keikka oli mitä mainioin, ja nyt kantautuu tietoja, että samaisen kiertueen tunnelmia pääsee pian kokemaan uudelleen elokuvateatteriympäristössä.

Global Spirit -maailmankiertueen keikoista on kasattu konserttielokuva, jonka ohjauksesta vastaa vaikutusvaltainen kaveri: Depeche Moden luottokuvaaja ja alansa tähti Anton Corbijn. Tiedotteen mukaan elokuvassa ei keskitytä ainoastaan keikkapuoleen, vaan mukana on fanien tarinoita kokemuksista yhtyeen tuotannon ja keikkojen parissa.

”Olen poikkeuksellisen ylpeä elokuvasta ja sen vahvasta tarinasta. On ihmeellistä nähdä, millä tavoin musiikki on vaikuttanut faneihimme”, laulaja Dave Gahan sanoo tiedotteessa.

Elokuvan konserttiosuudet on kuvattu kiertueen viimeisissä esityksissä Berliinin Waldbühnessa.

Depeche Mode: Spirits in the Forest tulee elokuvateattereihin torstaina 21. marraskuuta. Liput tulevat myyntiin 27. syyskuuta. Näytöksiä on Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tamperella, Turussa ja Vantaalla. Lisätietoja aiheesta löytyy täältä.

Lisää luettavaa