Doro toteutti pitkäaikaisen unelman ja teki dueton metallilegendan kanssa – ”Nyt voin kuolla onnellisena”

Duetto löytyy Doron tulevalta albumilta.
19.5.2023 14:03

Metallikuningatar Doro Pesch julkaisee Doro-nimeään kantavan soolobändinsä kanssa uuden Conqueress Forever Strong And Proud -pitkäsoiton 27. lokakuuta. Ensimmäinen singlemaistiainen Time For Justice saadaan kuultavaksi kesäkuun alussa.

”Levy on valmis ja alamme juuri kuvaamaan ensimmäistä videota. Suunnitelmissa on julkaista 4-5 singleä videoineen ennen levyn julkaisua. Alamme kuvata videota Time For Justicelle kahden päivän päästä. Siitä tulee villiä”, Doro kertoi The Metal Voicen tuoreessa haastattelussa.

Doro myös paljasti duetoivansa levyllä Judas Priestin Rob Halfordin kanssa. Laulaja sanoo olevansa yhteistyöstä erityisen innoissaan.

”Olen rakastanut häntä kauan. Voi luoja. Unelmani käy toteen. Ja hän on mitä mahtavin tyyppi. Olemme ystäviä. Tämä on todella harvinaista herkkua. Nyt voin kuolla onnellisena.”

Doro sanoo olevansa etuoikeutettu, että on saanut tehdä urallaan duettoja monien idoliensa ja ihailemiensa laulajien ja muusikkojen kanssa.

”[Rob] on aina ollut iso esikuva. Rakastin Ronnie James Dioa ja rakastan David Coverdalea, Robia, Biff Byfordia, Lemmyä… Ja olin suuri Kiss-fani. Olen saanut tehdä kaikkien kanssa yhteistyötä, mikä on aivan uskomatonta”, Doro intoilee.

Lisää luettavaa