Edesmennyttä Maki Kolehmaista sureva Aikakone kertoo suunnitelmistaan: ”Vaikka suru on suuri, matka jatkuu”

6.6.2024 14:33

Aikakone julkaisi tiedoksiannon tulevaisuudensuunnitelmistaan Maki Kolehmaisen poismenon jälkeen. Yhtyeen hittejä säveltänyt Kolehmainen kuoli 3.6.2024 nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän oli 58-vuotias.

Tiedotteen mukaan Aikakone aikoo jatkaa toimintaansa pitkäaikaisen jäsenensä poismenosta huolimatta. Bändi myös kiittelee yleisöä saamastaan tuesta.

Syvällä surulla ja raskaalla sydämellä ilmoitamme, että Maki on äkillisesti menehtynyt 3.6.2024”, Aikakone kirjoittaa ja jatkaa:

Maki oli uskomaton lahjakkuus ja tärkeä osa yhtyeemme sielua. Hänen perintönsä ja vaikutuksensa elävät ikuisesti musiikissamme ja sydämissämme.

Vaikka suru on suuri, Aikakoneen matka jatkuu edelleen ja se oli myös Makin toive.

Hän uskoi vahvasti musiikin ja yhtyeemme voimaan. Aikakone tulee keikkailemaan ja luomaan uutta musiikkia myös tästä eteenpäin.

Kiitämme teitä kaikkia tuestanne ja rakkaudestanne tänä vaikeana aikana. Tiedämme, että Maki olisi ylpeä meistä ja teistä, yhteisöstämme.

Yhtyeemme kulkee täysillä tästä eteenpäin, kunnioittaen ja muistellen rakasta ystäväämme ja kollegaamme jokaisessa sävelessä.

Rakkaudella ja kiitollisuudella,
Aikakone

Lisää luettavaa