Egotripille omistetaan kokonainen tribuuttilevy – mukana Laura Närhi, Anssi Kela, Tuure Kilpeläinen ja monia muita

9.5.2022 12:20

Egotrippi on kohonnut jo siihen asemaan, että yhtyeelle pyhitetään kokonainen tribuuttialbumi. Myöhemmin tänä vuonna julkaistavan levyn ensimmäinen single julkaistaan 13. toukokuuta, ja peli avataan Laura Närhen tulkinnalla kappaleesta Asfaltin pinta.

”En osaa edes laskea, kuinka monella Egotripin keikalla olen parinkymmenen vuoden aikana ollut tai kuinka monta kertaa olen heidän biisejään etkoilla tai jatkoilla laulanut”, Närhi kertoo Egotrippi-suhteestaan tiedotteessa.

”Egotrippi on kulkenut vierellä läpi koko aikuisikäni. Aika hyvin yhdeltä bändiltä. Valitsin intuitiolla yhden bändin kauneimmista ja rakkaimmista lauluista, enkä edes harkinnut muita. Jos olisin alkanut kuuntelemaan levyjä läpi, olisin ollut pulassa valinnanvaran kanssa.”

Levyn muita esittäjiä ovat ainakin Ellinoora, Anssi Kela, Tuure Kilpeläinen, Jonna Tervomaa, Intiaanikesä, Pegasos & Pepe Willberg, Pekka Nisu, Itä-Hollola Installaatio, Matka maailman ympäri ja Puer. Tribuutilevyn tarkka julkaisupäivä ja kappalelistaus ilmoitetaan myöhemmin. Albumin julkaisee KHY Suomen musiikki.

Lisää luettavaa