Nythän kävi niin, että Faith No Moren suunniteltu Suomen-keikka peruuntuu kokonaan. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat tapahtumaa järjestäneen Loud N’ Live -yhtiön tiedotteeseen viitaten. Bändin oli tarkoitus konsertoida Helsingissä In the Park -tapahtumassa ensi kesänä. Konsertille ei oltu sovittu tarkkaa tapahtumapäivää.
Keikkaa on siirretty jo useaan otteeseen. Alun perin Faith No Moren oli tarkoitus esiintyä Helsingin Kaisaniemen puistossa vuonna 2022. Konsertti siirrettiin vuoteen 2023 laulaja Mike Pattonin mielenterveysongelmien vuoksi, ja vuonna 2023 keikkapäivää siirrettiin taas vuodella. Nyt sitten tapahtuman ylle piirretään lopullisesti henkselit.
”Koska tilanne ei ole aiemmista vuosista muuttunut, tapahtumajärjestäjällä ei ole tällä hetkellä näkymää siitä, että tapahtumaa saataisiin järjestettyä tulevaisuudessakaan. Tämän vuoksi tapahtuma joudutaan perumaan kokonaan”, Loud N’ Live tiedotteessa kerrotaan.
Tapahtumajärjestäjä on yrityssaneerauksessa, minkä vuoksi lippupalautuksia ei voida tällä hetkellä tehdä. Ilta-Sanomien mukaan asiakkailta pyydetään kärsivällisyyttä palautusrahojen suhteen. Lue asiasta IS:n sivuilta ylempää löytyvästä linkistä.