Eläkeläiset/Kumikameli -kokoonpano Tekramütisch tarjoaa komean maakuntamatkan

12.12.2014 12:32

Joensuulainen Tekramütisch (Toppo Koponen ja Jukka Hyrkäs) kiersi Pohjois-Karjalan autioita tanssilavoja, junaseisakkeita ja hylättyjä maatiloja elokuussa 2014. Samalla yhtye ikuisti pienimuotoisen intiimejä, mutta toki vahvasti tärähtäneitä akustisia lauluja jälkipolvien ja muiden kummajaisten ihasteltaviksi.

Näiden livesessioiden pohjalta lisä-äänityksin työstetty digijulkaisu Tekramütisch  TM 11/2014 löytyy muun muassa yhtyeen Bandcamp-sivulta.

Tekramütischin YouTube-kanava se vasta materiaalia tarjoaakin. Sieltä nimittäin löytyy kolmentoista videon verran ansiokasta maakuntamatkailua (tuon elokuisen reissun antimia siis) ja muuta aiheeseen liittyvää.

Yhtye jatkaa saman julkaisukonseptin hyödyntämistä alkuvuodesta 2015 ja TM 1/2015 -ep:n laskeutumista edeltääkin kahdeksan videojulkaisua.


Lisää luettavaa