Soundissa saa tänään ensi-iltansa 20 000 Hz -yhtyeen uusi musiikkivideo. Iloisesti nimetyn Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö -kappaleen video näkyy yläpuolella, joten pistäpä Youtube-soitin siitä pyörimään. Yllättävän lämminhenkinen video on moiseen kappaleeseen saatu! Videon on ohjannut ja kuvannut Karl Blood sekä leikannut Aava Gröhn.
Kappale on peräisin joulukuussa diginä julkaistulta Kakskyttuhatta hertsiä -levyltä, jonka vinyyliversion on tarkoitus ilmestyä huhti–toukokuussa. Levyn on tuottanut Risto Ylihärsilä. Viime elokuussa yhtye julkaisi Kaupungin kireimmät housut -ep:n, jonka nimikappale on edesmenneen Aki Sirkesalon käsialaa.
Tamperelais-helsinkiläinen 20 000 Hz tiedottaa puuhistaan Facebookissa täällä, ja albumin julkaisevan Alakulttuuritalon somekanava löytyy esimerkiksi täältä. Yhtyeellä ei ole tällä hetkellä keikkoja merkittynä aikataulussa.