Entinen Metallica-basisti muistelee tunteikasta koe-esiintymistään yhtyeelle – paikalla myös edesmenneen Cliff Burtonin vanhemmat

Entinen Metallica-basisti Jason Newsted muisteli viimeistä koe-esiintymistään yhtyeelle hiljattaisessa Metal Hammerin haastattelussa.

Cliff Burtonin menehdyttyä yhtye tarvitsi uuden basistin, ja Newsted oli ollut osoittamassa taitojaan ja soveltuvuuttaan joukkoon jo kahdesti aiemmin.

”Se oli kolmas kerta kun soitin poikien kanssa”, Newsted kertoo. ”Taisin viettää yöni San Francisossa ensimmäistä kertaa.”

”Sinä kolmantena iltana ’vanhimmat’ olivat myös paikalla antamassa siunauksensa”, mies jatkaa. ”[Larsin isä] Torben Ulrich, Burtonit, pari henkilökunnan jäsentä — tyyppejä jotka olivat olleet mukana alusta asti.”

Newsted muistelee soittaneensa kuusi yhtyeen ”mestariteosta”, mukaan lukien Master of Puppetsin, Fade to Blackin ja For Whom the Bell Tollsin.

”Kokosin itseni hetkeksi, laitoin basson pois ja kytkin Cliffin vahvistimen pois päältä — soitin vittu Cliffin styrkkarilla!” Newsted jatkaa. ”[Cliffin äiti] Jan [Burton] tulee huoneeseen itsekeseen, tarttuu minusta kiinni ja saa huomioni. ’Hienoa työtä, poika’, hän sanoi. Olin, että ’Voi vittu!'”

”Hän halasi minua melko pitkäänkin ja sanoi: ’Sinä olet se, sinun täytyy olla se oikea. Pysy turvassa, me rakastamme sinua’, ja hän antoi minulle suukon. Siitä on 35 vuotta, enkä koskaan tule unohtamaan sitä.”