”Fuck you, I love Kouvola!” – Suomen yksi parjatuimmista kaupungeista sai puolustajan yhtyeensä kanssa miljoonia myyneestä Oscar-voittajasta

28.4.2018 12:05

Thirty Seconds to Marsin keskiviikkoisella keikalla Helsingin jäähallissa tapahtui kummia. Orkesterin Oscar-palkittu solisti Jared Leto äityi nimittäin julistamaan kovaan ääneen rakkauttaan Kouvolaa kohtaan. Ennen Rescue Me -kappaleen esitystä mies pyysi lavalle yleisön joukosta sekä hyviä, että huonoja tanssijoita, ja kyseli kultakin muun muassa näiden nimiä ja asuinpaikkoja.

Ville-nimisen herrasmiehen kertoessa olevansa Kouvolasta, katsomon puolelta alkoi kuulua tuohtunutta ölinää. Vahvasta reaktiosta yllättynyt Leto kysyi vielä yleisöltä, oliko paikalla muitakin kouvolalaisia ja mitä paikallaolijat olivat kaupungista mieltä. Vastausten koostuessa lähinnä naureskelusta ja kovaäänisistä ”No!”-huudoista, Leto päätti puolustaa Kymijoen kauneimman kukan kunniaa parhaaksi katsomallaan tavalla.

– Fuck you! I love Kouvola, mies julisti, Villen painottaessa tähden sanoja reippaalla keskisormien heiluttelulla.

Voit katsoa videon tapahtumista yltä.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Lisää luettavaa