Gramexin selvitys: luovan alan kansanedustajaehdokkaissa eniten musiikin ammattilaisia

24.3.2023 20:35

Valtaosa luovan alan kansanedustajaehdokkaista työskentelee musiikkialalla, selviää Gramexin tuoreesta selvityksestä. Selvityksen toteutuksesta vastasi analytiikkayhtiö iloom Oy.

Oikeusministeriön avoimesta Vaalit.fi -palvelusta kerättyjen tietojen mukaan luovan alan ammattinimikkeen ilmoittaneista ehdokkaista 44 % oli musiikkialan toimijoita. Suhteellisesti eniten musiikkialalla toimivia ehdokkaita oli Helsingin, Lapin, Savo-Karjalan ja Uudenmaan vaalipiireissä. Määrällisesti eniten musiikkialan ammattilaisia löytyi Uudenmaan ehdokaslistoilta (9 henkilöä).

”On hienoa huomata, että musiikin ammattilaiset kokevat yhteiskunnallisen päätöksenteon tärkeäksi ja ovat hakeutuneet ehdolle vaaleissa. Nyt valitaan päättäjiä, jotka tulevat vaikuttamaan musiikin ja kulttuurin tulevaisuuteen yhteiskunnassa. Näihin päätöksiin alan ammattilaisilla on vahva osaaminen, joten on tärkeää, että heitä on ehdokkaiden ja toivottavasti myös läpimenijöiden joukossa,” kertoo Gramexin viestintäjohtaja Sari Aalto-Setälä.

Luovan alan ammattinimikkeekseen ilmoitti kaikista ehdokkaista kaikkiaan 2,6 % eli yhteensä 63 ehdokasta. Musiikin ammattilaisia heistä oli 28 henkilöä eli 44 %.

”Luovan alan ammattilaisia näyttää asettuneen ehdokkaaksi keskimäärin samassa suhteessa kuin alan osuus verrattuna kaikkiin työllisiin. Osuus ehdokkaista on vain vähän alhaisempi kuin luovan alan ammattilaisten osuus kaikista työllisistä Suomessa, mikä on noin 3–5 %,” kertoo analyytikko Jussi Nuortimo iloom Oy:stä.

Lisää luettavaa