Nikki Sixxin sivuprojektina tunnetun Sixx:A.M.-yhtyeen laulaja James Michael ja kitaristi DJ Ashba (ex-Guns N’ Roses) ovat pistäneet pystyyn uuden bändin. Pyromantic esiteltiin viime viikonloppuna Facebookin välityksellä ja debyyttisinglen musavideo tullaan kuvaamaan ”lähiviikkojen aikana”.
– Sanoitusten puolesta eroamme suuresti Sixx:A.M.-yhtyeestä siinä mielessä, että laulamme erilaisista aiheista. Soundi on vitun raskas, mutta mukana on myös pop-melodioita. En voi oikeastaan sanoa muuta kuin sen, että tulette varmasti diggailemaan, Michael kuvailee.
– Halusimme tehdä jotain niin tuoretta ja uutta, että kuulija tunnistaa heti soundista, että kyseessä on Pyromantic. Heitimme tanssimusaa, rokkia ja poppia tehosekoittimeen ja siltä yhtye pitkälti kuulostaa, DJ Ashba puolestan lisää.
Kaksikko kommentoi myös Sixx:A.M.-ryhmän tilannetta. Nikki Sixx on puhunut aiemmin antamissaan haastatteluissa siitä, että vuonna 2007 perustettu bändi on periaatteessa kuopattu. Ashba ja Michael vahvistavat bändin olevan määrittelemättömän pituisella tauolla.
– Ei ole mikään salaisuus, että se bändi on aina ollut kaikille sivuprojekti. Teimme paljon keikkoja ja niiden jälkeen totesimme, että nyt on hyvä aika pitää taukoa ja antaa muille aikaa tehdä omia juttujaa, Ashba sanoo.