The Smashing Pumpkinsin alkuperäisen kokoonpanon yhteenpaluusta on viime aikoina puhuttu ja spekuloitu paljon. Rumpali Jimmy Chamberlin puhui asiasta aivan hiljattain ja Billy Corgankin on sivunnut asiaa, varsinkin nyt kun hän ja kitaristi James Iha ovat saaneet paikattua tulehtuneet välinsä. Corganilta kyseltiin aiheesta hiljattain SF Weeklyssä ja tämä totesi olevansa rivien kokoamisen suhteen hyvin toiveikas ja suostuvainen – mikäli ryhmä vain saa aikaan jotain uutta.
”Toivon, että me palaamme jossain muodossa, mutta intressini ovat luovuudessa. Meillä oli hyvin tiivis suhde toisiimme musiikillisesti ja kuten monien muidenkin suurten bändien kohdalla, siihen liittyy jotain mystistä alkemiaa. Haluan nähdä, onko välillämme ollut kemia yhä tallella siinä määrin, että saamme aikaan jotain positiivista ja arvokasta”, Corgan sanoo.
”Haluan, että kuulijat valtameren molemmin puolin ajattelevat, että ’Todella hienoa, että ovat jälleen yhdessä ja vieläpä saavat aikaan jotain merkittävää eivätkä vain nouse yhdessä lavalle soittamaan taas Today-kappaletta, mikä oli kyllä oikein kivaa ja silmäkulmani kostuivat, mutta nyt menen kuuntelemaan Radiohead-levyjäni.”
Alkuperäinen kokoonpano, johon kuuluivat Corganin, Ihan ja Chamberlinin lisäksi basisti D’arcy Wretzky, oli yhdessä vuodesta 1988 vuoteen 1996 saakka, jolloin Chamberlin erotettiin yhtyeestä. Chamberlin palasi alkuvuodesta 1999, mutta Wretzky lähti puolestaan yhtyeestä saman vuoden syksyllä. SF Weekly tiedusteli Corganilta, miksei alkuperäinen kokoonpano ollut pitkäikäisempi.
”Musiikilliset saavutukset ovat mielestäni vahvat, mutta se on valitettavasti vain yksi pala isommassa palapelissä. Estetiikka merkitsee, ajattomuus merkitsee, yhdenmukaisuus merkitsee, se ettei suututa yleisöä merkitsee. Jos näin ei olisi, ei olisi kiistojakaan. En ole huolissani tekemisistäni, sillä olen hyvä siinä. Mutta oli melko naiivia ajatella, että hyvän musiikin tekeminen ratkaisee kaikki muut ongelmat”, Corgan pohtii.