Haluatko Olavi Uusivirran luoksesi yksityiskeikalle? Kohta tällaisen tilauksen voi tehdä vaikka puhelimella

Tero Ahonen

Kappas, taas on innovoitu musiikkirintamalla. Live Nation tiedottaa ryhtyneensä yhteystyöhön ravintolaruoan kotiinkuljetuksesta tunnetun Woltin kanssa, ja yhteistyön hedelmänä on syntynyt konsepti, jossa kuka tahansa voi tilata livekeikan yksityistilaisuuteen appliaation avustuksella. Kätevää sinänsä!

Yhteistyön ensimmäinen artisti on Olavi Uusivirta, eli mikäli tunnet kaipuuta elävän musiikin pariin ja haluat Olavin esiintymään vaikka kaveripiirillesi, tällainen tilaus on mahdollista tehdä 22. huhtikuuta alkaen (korjaus 11:48: keikat järjestetään äitienpäiväviikonloppuna 7.-9.5.). Keikoille voi osallistua korkeintaan kuusi henkilöä artistin ja teknikon lisäksi, keikat järjestetään ulkona riittävät turvavälit huomioiden ja niitä koskevat ajankohtaiset paikallisen aluehallintaviraston kokoontumisrajoitukset.

”Kun kiertueemme peruuntui viime vuoden maaliskuussa, aloin saada enenevässä määrin kyselyjä pienimuotoisille yksityiskeikoille — synttäreille, rippijuhliin, polttareihin, illanistujaisiin. Näitä oli toki tullut aiemminkin, mutta nyt kun keikat kaikkialla loppuivat veitsellä leikaten, tuntui että tarve eläville kohtaamisille musiikin parissa kasvoi kuukausi kuukaudelta voimakkaammaksi”, Uusivirta kirjoittaa tiedotteessa ja jatkaa:

”Alkuvuodesta sain idean. Perjantai-illat kuluvat kaikilla kotona kyhjöttäen, ja illan kohokohta on ruokalähetin rapistelu rappukäytävässä. Olin huomannut että Woltin kautta saa tilattua kukkia ja matkapuhelimiakin — miksei ruokalistan tilalla voisi olla myös biisilista?”

Ihan pizzan hinnalla ei Olavia keikalle saa, vaan konsertin hinta on alkaen 600 euroa. Lisätietoja palvelusta löytyy osoitteesta www.livenation.fi/livenationdelivers.